IT-forensiikka – forensiikkatutkimukset yrityksille

Mikäli epäilet työntekijän käyttäneen väärin dataa, Ahlberg data etsii todisteet.
Tietovarkaudet ovat yksi yleisimmistä yrityksiin kohdistuvista rikoksista. IT-forensiikka yrityksille on palvelu, jonka avulla saatte todisteet mahdollisista väärinkäytöksistä.

Rikollista toimintaa työpaikalla ilmenee kaikissa suurissa yrityksissä. Joskus se maksaa yritykselle suuria summia. Useimmiten selvitämme informaatiovarkauksia ja kriittisen materiaalin häviämistä. IT-forensiikka yrityksille auttaa teitä saamaan todisteet, joita voitte käyttää sellaisenaan oikeudessa.

Tietovarkaus seuraa yleensä, kun joku yrityksestä on perustamassa omaa yritystä tai on saanut uuden työn kilpailijalta.
Tietovarkaus seuraa yleensä, kun joku yrityksestä on perustamassa omaa yritystä tai on saanut uuden työn kilpailijalta.

Tällöin henkilö saattaa kopioida yrityssalaisuuksia, joihin on päässyt käsiksi. Näitä ovat esimerkiksi asiakasrekisteri, hinnastot, sekä asiakkaiden ja toimittajien kanssa solmitut sopimukset.

Ennen kuin epäilyn voi todistaa, on otettava selvää mitä todellisuudessa on tapahtunut ja mitä todisteita löytyy. Totuus löytyy yleensä piilotettuna henkilön tietokoneelta, matkapuhelimesta tai muistikortilta. USB-tikut ovat hyvin käteviä varastettujen tietojen tallentamiseen.

Tässä kohtaa Ahlberg data astuu kuvaan. Voimme auttaa, vaikka epäilty olisi kaikilla tavoilla yrittänyt hävittää jälkensä.

IT-forensiikka yrityksille – yksityinen rikostutkinta

Mitä tutkimuksessa selviää?

Palautamme poistettuja tiedostoja, muun muassa tekstiviestejä, tiedostoja, sähköposteja ja erilaisia lokeja. Nämä voivat kaikki olla merkittäviä todisteita. (Esimerkiksi lokitiedot, jotka osoittavat mitä dataa on siirretty USB-tikulle. Loki kertoo myös päivämäärän, kellonajan sekä muistitikun merkin ja sarjanumeron.) Pääsemme myös käsiksi sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa tai Skypessä käytyihin keskusteluihin.

Saatuamme tutkimuksen päätöksen toimitamme kattavan ja helposti ymmärrettävän raportin. Raporttia voi sellaisenaan halutessaan käyttää tuomioistuimessa tai vahvistuksena epäiltyä vastaan.

Ahlberg data käyttää samoja metodeja, kuin Ruotsin poliisi. Ero on, että me työskentelemme virtaviivaisemmin, nopeammin ja asiakaslähtöisesti.
Ahlberg data käyttää samoja metodeja, kuin Ruotsin poliisi. Ero on, että me työskentelemme virtaviivaisemmin, nopeammin ja asiakaslähtöisesti.

Meiltä saat takuun, että asiasi tutkitaan huolella. Poliisilla on valitettavasti taipumus jättää monia rikoksia huomiotta. Poliisin on usein pakko käyttää resurssinssa mm. väkivaltarikosten hoitamiseksi. Tämän vuoksi paljon aikaa vievät tutkimukset lopetetaan usein ennen kuin niitä on edes aloitettu.

Tilatessasi palvelumme, sinun ei tarvitse olla huolissasi. Raportin ei koskaan tarvitse päätyä mihinkään viralliseen rekisteriin.

Lisätietoja forensiikkatutkimuksista saat puhelimitse (09) 68 988 445 tai sähköpostilla info@ahlbergdata.fi

Halutessasi tilata tutkimuksen, klikkaa alta löytyvää linkkiä:
Tilauslomake yrityksille